Thursday, August 22, 2013

Ruusuinen syntymäpäiväkakku

Tänään Herkkusuiden kotona juhlittiin syntymäpäivien merkeissä! Ihanan synttärikakun ohje löytyi kesällä Voi hyvin-lehdestä, ja napattiin heti parempaan talteen odottamaan sopivaa tilaisuutta. Ruusun terälehtiä ei tähän aikaan vuodesta enää ollut saatavilla, mutta ruusuvesikin toi mukavasti makua kakkuun raastetun sitruunan kera. Kaikin puolin todella suussasulava ja herkullinen tuttavuus. Synttärisankari kiittää rakkaitaan ihanasta kakusta!




Resepti hieman mukailtuna:

Viileä kesäunelma

4 dl vaahtoutuvaa soijakermaa
1 sitruunan raastettu kuori
1 vaniljatanko
2 dl kreikkalaista jogurttia tai bulgarianjogurttia
1 keltuainen
1/2 dl ruokotomusokeria
1-2 rkl ruusuvettä
noin 80 g pieniä marenkeja

Koristeeksi (sokeroituja ruusun terälehtiä, joita meillä ei ollut), tuoreita marjoja

Vaahdota kerma. Pese ja raasta sitruunan kuori. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sisus. Sekoita jogurtti, keltuainen, tomusokeri, vaniljatangon sisus ja sitruunan raastettu kuori. Kääntele seos vaahdotetun kerman joukkoon. Mausta ruusuvedellä.
Vuoraa n. 24cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Levitä kerros kermaseosta vuoan pohjalle. Laita päälle marenkeja. Levitä uusi kerros kermaseosta ja marenkeja. Laita viimeiseksi kerrokseksi kermaseos. Peitä vuoka, pakasta vähintään 4 h tai seuraavaan päivään.
Ota kakku pakastimesta noin 15 min ennen tarjoilua. Koristele marjoilla.


No comments:

Post a Comment