Monday, August 17, 2015

Herkkusuu Goes Healthy: Ravintolapäivä 16.8.2015


Pari vuotta on päässyt vierähtämään kuin siivillä edellisestä Ravintolapäivästä, jolloin olimme mukana. Elokuussa 2015 päätimme ja meillä oli myös mahdollisuus pistää Pop-up -kahvila Helsingin Herkkusuu jälleen pystyyn pariksi tunniksi Ravintolapäivän aamuna. Teemana oli perinteisten herkkujen ohessa myös terveelliset vaihtoehdot, ja tämä pop-up -tapahtuma saikin nimekseen "Helsingin Herkkusuu Goes Healthy".



Paikaksi valikoitui tällä kertaa taloyhtiön viihtyisä pihapiiri, joka osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi. Halusimme pitää tapahtuman suht pienimuotoisena, koska emme olleet varautuneet kovin suureen määrään tarjottavia. Asiakkaita löysi kuitenkin paikalle mukavasti ja herkuttelun lomassa paikalliset asukkaat ja naapurit saivat vaihtaa kuulumisia.

Tällä kertaa erityisen ilahduttavaa oli, että kahvilamme sai olla mukana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Kauppapuutarhaliiton ja Vihannes.netin kampanjassa, jossa Ravintolapäivään osallistuville jaettiin vihanneslaatikoita Ravintolapäivässä hyödynnettäväksi. Kampanjan tarkoituksena oli tehdä kotimaisia vihanneksia laajemmin tunnetuksi. Mekin saimme itse puutarhapalstalla kasvattamiemme salaattien lisäksi myös ison laatikon vihanneksia -  sekä entuudestaan tuttuja että uusia tuttavuuksia - Ravintolapäivänä hyödynnettäviksi.


Perinteisten croissantien ja muffinien lisäksi tarjolla oli siis myös salaattikulhoja kauden vihanneksista (salaattia, tomaattia, retiisiä, parsakaalia, kukkakaalia, lehtipersiljaa) sekä hedelmäannoksia, jotka molemmat tekivät hyvin kauppansa. Tuoreiden, kotimaisten vihannesten aitoa makua ei kyllä voita mikään!



Herkkusuut kiittävät kaikkia asiakkaita mukavasta aamupäivästä! Toivottavasti jälleen tavataan pian Ravintolapäivänä samoissa merkeissä. :)

No comments:

Post a Comment